"Viola da gamba" on viulua vanhempi jousisoitin, joka kehittyi keskiajalla ja sai lopullisen muotonsa 1400-luvulla.
Soittimet saivat alkunsa Espanjassa vihuela-nimisestä kuusikielisestä kitarasta. Koska soitinta pidettiin polvella, tuli sen nimeksi viola da gamba (ital. sanasta gamba = sääri tai jalka). Soittimessa on kitara- tai luuttumaisesti otelaudan nauhat syntyperänsä muistona. Soittimessa on 6-7 kieltä, jotka on viritetty reunoilta kvartin sekä keskeltä suuren terssin päähän toisistaan (viulussa kvinttiviritys). Talla on loivasti kaartuva, mikä helpottaa sointujen soittamista.
Kopan muoto ja paksuudet ovat erilaiset kuin viulussa. Pohja on tasainen ja tuettu sisältä tukipalkein. Koppa kapenee myös yläosastaan ja pohja on taivutettu ja muodoltaan tasainen (vrt. kontrabasso). Ääniaukot on muotoiltu yleensä C-muotoisiksi. Kaulan kierukan tilalla voi olla myös eläin- tai ihmisaiheinen pää.
Soittimia on rakennettu erikokoisia ja "viola da gamba" soittimista on viulujen tapaan muodostunut oma perheensä. Soitin on ääneltään pienempi ja hennompi kuin viulu. Soitinta soitetaan pystyasennossa polvien päällä tai niiden välissä. Jousta pidetään alapuolelta kämmen ylöspäin.
Viola da gamba -soitinperheestä löytyy soittimia diskanttityyppisistä kontrabassotyyppisiin, joilla soitetaan solistisesti, säestyssoittimina sekä erityisissä gamba-kokoonpanoissa. Renesanssin ja barokin viulu- ja gamba-perhe kilpailivat suositummuudesta. Barokin aikaan orkstereissa saattoi olla kummankin soitinperheen soittimia. Loistokautensa gambansoitto koki Englannissa 1600-luvun puolivälissä. Viulu syrjäytti vähitellen gamban voimakkaamman sointinsa vuoksi Italiassa ja myöhemmin koko Euroopassa.
Erilaisia gambatyyppejä:
Pardessus gamba on pienin gamba. Se on viisi- tai kuusikielinen ja sillä on korkein viritys. Se on kopaltaan hieman viulua pienempi. Kopan pituus n. 300-330 mm.
Viritykset:
Diskanttigamba on vuorossa seuraavana. Se on normaalisti kuusikielinen ja sen kopan pituus on kooltaan viulun ja alttoviulun välimaastossa. Kopan pituus on n. 335-390 mm.
Alttogamba on kuusikielinen ja se on kooltaan hieman alttoviulua kookkaampi. Kielimäärä on kuusi. Kopan pituus on n. 430-450 mm.
Tenorigamba on huomattavasti alttoviulua kookkaampi, mutta vastaavasti selloa hieman pienempi. Kopan pituus n. 480-550 mm. Kieliä on kuusi.
Bassogamba vastaa kooltaan suunnilleen selloa ja sen kopan pituus vaihtelee n.620-720 mm. Kieliä on kuusi tai seitsemän. Seitsemännen kielen viritys on A1.
Kontrabassogamba on gambaperheen suurin soitin sen kopan pituus on hieman yli tai alle 1000 mm eli hieman viuluperheen kontrabassoa pienempi. Kuusikielisessä kontrabassogambassa viritys on oktaavia matalampi kuin bassogambassa.
Viola da gamban muita sukulaisia:
Viola bastarda on barokin ajan Englannissa käytetty bassoviulu, jossa on koristeelliset lisä-ääniaukot, rosetit, keskellä kantta. Soittimessa voi olla vielä resonanssikielet.
Barytoni on viola bastardan lähisukulainen. Otelaudan alla kulkee resonanssikielet, joita näppäillään pizzicatossa vasemman käden peukalolla. Metallisia resonanssikieliä saattaa olla 10-40.
Viola d`amore (lemmenviulu) on myös resonanssikielin varustettu soitin, jossa näiden kielien lisäksi on 6-7 varsinaista melodiakieltä. Soittimessa ei ole nauhoja. Soitinta soitetaan normaalin viulun tapaan leuan alla. Sitä on soitettu yleisesti 1700-luvulla.
Viola d´amoren sukulainen on myös Norjan kansallissoittimena tunnettu hardangerviulu, jossa neljän melodiakielen lisäksi on resonassikielet.
Viola da gamba
(tenori), rakentanut
Jussi Laasanen, 1990
